Turvallisuussuojaus – sitten vs. nyt: Tulipalo Kings Crossissa

Tämän lyhytsarjan toisessa artikkelissa Ramtechin sisältömarkkinointipäällikkö Jon Bennett tarkastelee, miten turvallisuussuojaus on kehittynyt ajan myötä. Tällä kertaa hän keskittyy Lontoon King's Crossin tulipaloon, joka tapahtui 1980-luvun lopulla. Tapahtuisiko tämä tapahtuma vielä nyt?

Se on keskiviikkoilta talvella Ison-Britannian pääkaupungissa – tarkemmin sanottuna 18.11.1987. Työmatkalaiset ovat matkalla kotiin Lontoon halki, ja kuten tavallista, on kiireinen ilta King's Cross St Pancrasin metroasemalla - yksi Lontoon metron suurimmista keskuksista. Itse asiassa sillä on alustat Metropolitan-, Circle-, Hammersmith & City-, Northern line City -, Piccadilly- ja Victoria-linjoille, mikä tekee siitä yhden maanalaisen verkon käytetyimmistä.

Huolimatta kaikista pääkaupungin muutoksista toisen maailmansodan päättymisen jälkeen,osa putkiverkosta toimi suurelta osin vanhentuneilla ominaisuuksilla. King's Cross St Pancrasin metroasemalla oli puisia liukuportaita,jotka ovat peräisin noin 1940-luvulta. Tämän näennäisesti normaalin laitteen, jota luultavasti miljoonat ihmiset käyttivät sen elinaikana, oli määrä aiheuttaa yksi pääkaupungin suurimmista katastrofeista lähihistoriassa.

Vuonna 1984 tupakointi kiellettiin kaikissa Lontoon metrojunissa. Vuotta myöhemmin Oxford Circusissa syttyneet tulipalot ulotettiin koskemaan myös kaikkia maanalaisia asemia. Tuolloin oli kuitenkin yleistä, että tupakoitsijat sytyttävät savukkeensa matkalla ulos asemalta ja heittävät tulitikut lippuhallin lattialle ja portaisiin.

Noin kello 19.30 hylätty, yhä palava tulitikku putosi liikkuvan liukuportaiden kylkeen. Liukuportaiden liukuportaiden alla juoksenteilla liikkumisesta peräisin olevan rasvan ja roskan (liput, hiukset, rotanturkis jne.) yhdistelmä mahdollisti tämän pienen tulipalon leviämisen nopeasti. Palokunta kutsuttiin paikalle vain 6 minuuttia sen jälkeen, kun työmatkalaiset hälyttivät britannian liikennepoliisin ensimmäisen kerran paloon.
Alkusammuttimen käyttö ei onnistunut, koska palo paloi liukuportaiden alla, koska siihen oli mahdotonta päästä. Vesisumulaitteita oli saatavilla, mutta ketään paikan päällä ei ollut koulutettu sen toimintaan.

Kello 19.42 koko liukuportaat olivat tulessa. Tämä johti ylikuumentuneen kaasun nousuun liukuportaiden akselin yläosaan, jossa se jäi katon loukkuun. Kaasu osui noin pariinkymmeneen kerrokseen vanhaa maalia, joka alkoi imeä lämpöä. Kolme minuuttia myöhemmin vilkku (palavien materiaalien syttyminen) ja liekkivirta ammuttiin lippuhalliin, täyttäen sen mustalla savulla ja korkeilla lämpötiloilla. Valitettavasti tämä tappoi tai haavoitti vakavasti monia, jotka eivät olleet tässä vaiheessa evakuoineet lippuhallista. Liukuportaiden alapuolella olevat onnistuivat pakenemaan junissa turvaan.

Paikalle osallistui yli 150 palomiestä ja palo julistettiin sammuteksi 19.11. Yhteensä 31 ihmistä menetti henkensä, 19 sai vakavia vammoja ja noin 80 muuta loukkaantui.

Monet asiat muuttuivat katastrofin ja sitä seuranneen julkisen tutkimuksen jälkeen. Mielenkiintoista on, että aiemmin tässä artikkelissa mainittujen tekijöiden lisäksimyös liukuportaiden kulma (30°) havaittiin tärkeäksi. Välähdystutkimus johti "juoksuhautavaikutuksen"löytämiseen,joka oli täysin tuntematon ennen tulipaloa. Tämä oli suoraan aiheuttanut välähdyksen. Vaikka tämä voi vielä tapahtua metroissa ympäri maailmaa, Lontoon metroverkossa tapahtui monia muutoksia tuhoisan tulipalon seurauksena.

Yksi ensimmäisistä asioista oli puun poistaminen asemista, myös liukuportaista ja panelaatioista. Viimeinen puinen liukuportaat poistettiin vuonna 2014. Tupakointi kiellettiin kaikkialla Lontoon metroverkossa vain muutama päivä tulipalon jälkeen. Lämpöilmaisimet ja sprinklerit asennettiin liukuportaiden alle. Henkilöstön koulutusta parannettiin ja otettiin käyttöön radiojärjestelmä nopeampaa viestintää varten.

Kymmenen vuotta tulipalon jälkeen oli otettu käyttöön suuri määrä turvallisuusparannuksia, kuten valvontakamerat, kehittyneet palonhavaitsemisjärjestelmät ja vaarallisten aineiden poistaminen. Tulipalo johti jopa parempiin varusteisiin palotulijoille Isossa-Britanniassa – voimakkaassa kuumuudessa sulaneet keltaiset muovihousut ja huonoon käden liikkumiseen johtaneet kumihanskat korvattiin tehokkaammalla vaatetilla.

Vaikka tulipalon riski ei koskaan katoa kokonaan, ei ole epäilystäkään siitä, että tehdyt muutokset ja teknologian myöhempi kehitys ovat vähentäneet huomattavasti mahdollisuuksia, että mitään vastaavaa tapahtuu uudelleen, erityisesti Lontoon metrossa.