Turvallisuussuojaus – sitten vs. nyt: Katastrofi Iroquois-teatterissa

Ramtechin sisältömarkkinointipäällikkö Jon Bennett tarkastelee, miten turvallisuussuoja on kehittynyt vuosien varrella, alkaen tragediasta Iroquois-teatterissa Chicagossa, Yhdysvalloissa. Olisiko tämä kauhea tapahtuma tapahtunut vielä nykyaikana? Jon selittää lisää.

Uudenvuoden juhlien lähestyessä 30.12.1903 Illinoisissa Yhdysvalloissa teatteri oli täynnä innostunutta yleisöä, joka oli valmis katsomaan "Mr Blue Beard" -matineaesityksen. He eivät silloin tienneet, että teatteri ja monet heistä eivät saisi nähdä toista näytöstä. Iroquois-teatteri tunnettiin tuolloin hyvin Chicagossa. Se avattiin marraskuun lopulla 1903 siinä, mitä yksi draamakriitikko sanoi olevan "kaunein ... Chicagossa, ja pätevät tuomarit todetaan, että harvat teatterit Amerikassa voivat kilpailla sen arkkitehtonisten täydellisyyksien ..." Oli selvää, että ne esiintymiset olivat petollisia. Avajaisiin asti teatteria olivat vaivanneet muun muassa työvoiman levottomuudet, arkkitehtisuunnittelun viivästyminen ja, mikä tärkeintä, paloturvallisuuskysymykset, joita Fireproof Magazine ja jopa paikallinen palokunta tuolloin korostivat.

Vain kuukausi avaamisen jälkeen Fireproof Magazinen päätoimittajan ja palokunnan korostamista asioista piti tulla pelottavan todellisia. Joitakin havaittuja kysymyksiä olivat:

Itse asiassa kävi ilmi, että ainoa minkäänlaista palontorjuntaa oli kuusi Kilfyre-sammutinta, jotka oli suunniteltu asuinpaloja varten. Nämä jauhepohjaiset sammuttimet suunniteltiin tulipaloihin, jotka saivat alkunsa matalalta pinnalta, kuten lattiasta – jotka, kuten saamme selville, olivat täysin riittämättömiä Iroquois-teatterille.

Tapahtumapaikka oli esityksen käynnistyessä loppuunmyyty, noin 2 200 ihmistä pakkautui hallin 3 kerrokseen.
Kun toista näytöstä – yökohtausta – valmisteltiin noin klo 15.15, näyttää siltä, että kipinöivät kaarivalosta sytyttivät musliiniverhon tuleen. Kilfyre-sammuttimia käytettiin nopeasti... Mutta oli jo liian myöhäistä, sillä tuli levisi korkealle lavan yläpuolelle. Valitettavasti asiat eivät paranisi.

Teatteri oli täynnä helposti syttyviä maalattuja kangasmaalauksia, lukittuja portteja ja lisää vaaroja. Jopa lavan ja yleisön välinen paloverho, jonka oli tarkoitus erottaa alueet tulipalon sattuessa, ei vain kaapattu puolivälissä, vaan se oli valmistettu pääasiassa puumassasta ja asbestista. Lyhyesti sanottuna teatteri lietsoi omaa kokkoaan.

Verkossa on monia lähteitä, jotka selittävät enemmän tulipalon monimutkaisista yksityiskohdista. Yksinkertaisena yleiskatsauksena uloskäyntien, lukittujen porttien ja huonosti suunniteltujen käytävien ja portaiden vakava puute merkitsi sitä, että kun tulipallo ulottui yleisön istuma-alueelle ja alkoi nielaista teatterisalia, monet ihmiset eivät päässeet ulos tai murskaantivat sen tehdessään.
Palohälytyksen tai puhelimen puuttumisen vuoksi paikallinen palokunta sai hälytyksen vasta, kun yksi lavamiehistä oli kirjaimellisesti juossut lähimmälle paloasemalle.

Kaikkiaan palopäivänä kuoli 575 ihmistä, ja seuraavina viikkoina menehtyi enemmän. Vain päivää myöhemmin alkoi tapahtua muutoksia, joilla estyi vastaava tilanne. Jotkut teatterit poistivat seisomahuoneen. Rakennus- ja palosääntöjä uudistettiin kaikkialla Yhdysvalloissa ja Euroopassa, joissa teattereihin tehtiin jälkiasennus parempia paloturvallisuusjärjestelmiä ja hätäsuunnittelua.

On täysin mahdollista, että jos kipinä näyttämövalosta olisi tapahtunut nykyaikana, mitään ei olisi tapahtunut. Palon alkupolttoaineena näyttää olevan lavaverho – jota on nyt saatavilla tulenkestävässä materiaalissa.
Vaikka tulipalo olisi ollut, nykyaikaiset sammuttimet olisivat pärjänneet alkupalossa, jos ne olisi saatu kiinni riittävän aikaisin ja käytettiin oikeaa sammutintyyppiä. Tätäkin pidemmälle katsoen nykyaikaiset rakennusmääräykset ovat nytkin hyvin erilaisia. Paremmat palo-uloskäynnit olisivat mahdollistaneet useampien ihmisten evakuoinnin helposti. Portaiden ja muiden käytävien suunnittelu sopisi paremmin. Sekä kiinteitä että väliaikaisia palohälytysjärjestelmiä on olemassa, jotta paikan päällä olevan henkilökunnan lisäksi myös paikan päällä toimivat, myös pelastuspalvelut, voidaan hälyttää.
On traagista, että sadat miehet, naiset ja lapset olisivat pelastuneet, jos tapahtuma olisi tapahtunut myöhempinä aikoina... Mutta tästä tapahtumasta saadut opetukset ovat auttaneet muokkaamaan turvallisuutta, jota nautimme tänään.